Alan pikkuhiljaa olla monien muiden tavoin kyllästynyt ekonomistien puheisiin talouden ja tuottavuuden kasvun välttämättömyydestä hyvinvoinnille. Tätähän meille toitotetaan joka tuutista kuin uskonnollista mantraa vailla konkreettisempaa kosketuspintaa aikaan, paikkaan ja todellisuuteen, jossa elämme.
Ihmistä isommat, mutta ihmisen teoista ja valinnoista alkunsa saaneet voimat, kuten digitalisaatio, globalisaatio ja väestörakenteen muutos vaikuttavat olemassaolomme reunaehtoihin niin metropoleissa kuin täällä periferiassa. Erityisen selkeästi näiden muutosvoimien seuraukset voi nähdä tämän päivän työelämässä.
Perinteisten töiden puute, mahdollisuus rutiineihin perustuvien työtehtävien automatisointiin ja aktiivi-iässä olevan väestön väheneminen ovat muiden muassa tekijöitä, jotka määrittelevät taloudellisen toimeliaisuutemme suuntaa nykyisin. Työn ja toimeentulon perinteisesti vahva sidos on löyhentynyt sitä mukaa, kun ihmistyötä on korvattu koneilla. Tällöin tuottavuus on yleensä lisääntynyt, kuten myös kilpailukyky, mutta eivät sen positiivisiksi ennakoidut ja pitemmän aikavälin vaativat seurausvaikutukset työllisyydelle ja yleiselle hyvinvoinnille.
Työn muutos vaatii toki aikansa ennen kuin aivan uusia mahdollisuuksia työn syrjään pääsemiseksi alkaa syntyä. Tällä hetkellä elämme kuitenkin eräänlaisessa ”kuopassa” joka on isompien muutosprosessien yksi tyypillinen vaihe. Työmarkkinoilla tämä näkyy muuttuviin työtehtäviin sopivan ja riittävän osaavan työvoiman pulana, tavaroiden tuotannon ja kulutuksen alueelle kytkeytyvien työurien päättymisenä, pätkä- ja projektimuotoisten työsuhteiden yleistymisenä, sekä työttömyyden todennäköisyyden lisääntymisenä itse kunkin elämän odotushorisontissa.
Työtä on ja työlle tekijöitä, mutta ei ehkä sillä suunnalla ja siinä laajuudessa, johon olimme vielä kymmenen vuotta sitten tottuneet. Toimin taannoin erään laajan EU -rahoitteisen työllisyysprojektin vetäjänä. Tässä projektissa keräsimme työnantaja- ja työnhakija-asiakkailta palautteita, sekä heidän itsensä kertomia ja sosiaalisen mediaan luvallaan luovuttamia tarinoita yrittämisestä, työllistämisestä ja työnhausta. Tämä aineisto läpivalaisi koskettavasti sitä todellisuutta, jonka parissa alueemme elinkeino- ja työelämässä painiskellaan tälläkin hetkellä. Ei voi muuta kuin arvostaa sitä yritteliäisyyden, sitkeyden, luovuuden ja rakkauden määrää, joka näiden tarinoiden kautta avautuu. Samalla ne viestivät jollakin tasolla myös siitä, että meillä itse kullakin taitaa olla tarkistuksen paikka siinä, millä oletuksilla ja mittareilla arvioimme yhteisö- ja yksilötasolla ilmenevää hyvinvoinnin tasoa.
Perinteiset mittarit, eli bruttokansantuote ja työllisyysaste, eivät ehkä olekaan enää niitä osuvimpia yleisen hyvinvoinnin arvioinnin työkaluja monimuotoisen yrittäjyyden ja sirpaleisten työurien aikakaudella.